Mallit gTIE

gTIE

gTIE on kotimaisvalmisteinen kaulavaatemerkki miehille ja naisille. gTIE suunnittelee mm. kravatinkorvikkeita, solmiohuivimaisia plastroneita, naisellisia kaulakkeita ja skarveja, rusetinkorvikkeita eli viiksekkäitä, huppuja, rohkeampia radikaalimalleja nahasta ja teräksestä sekä hopeakoruja. Kaulavaatteiden lisäksi valikoimaan kuuluu vartalo-, korva-, olkapää- ja hiuskoruja.

gTIElla on kaksi mallistoa: Frenzy ja gUNIQUE. Valmistamme kaikki tehdasvalmisteisen Frenzy-mallistomme asusteet Suomessa (Vaasassa, Huittisissa ja Lappeenrannassa). gUNIQUE-mittatilausmalliston asusteet syntyvät Helsingin Hakaniemessä, Hämeentien liikkeessämme. gTIE suunnittelee ja tekee mittatilausmalleja mm. hääpareille, musiikkivideoihin ja artisteille sekä yhteistyötä stailistien ja tv-tuotantoyhtiöiden kanssa.

gTIE-kaulavaatemallistoa on kiitelty innovatiivisuutensa ja uudenlaisen muotoilunsa ansiosta varsinkin miesten pukeutumisessa. Se pyrkii uusiutumaan alati mittatilausasiakkaiden avulla; moni mittatilauksena syntynyt asuste päätyy tehdasvalmisteiseen mallistoon. gTIE on uusi ja konsepti on kaupallinen pakkaussuunnittelusta alkaen, mutta silti gTIEn tarkoitus on tehdä vain itsensä näköistä tuotetta, kompromisseja ei tehdä. gTIE rohkaisee asiakastaan pukeutumaan itsensä näköisesti. Asiakaskuntaan kuuluukin paljon esiintyviä taitelijoita ja eri alakulttuurien edustajia.

gTIE lanseerattiin vuonna 2007. Sen suunnittelijana ja toimeenpanevana voimana toimii Jenni Ahtiainen. gTIEn miesten asusteita saa ostaa mm. Stockmannilta.


Arvot

Yksilöllisyys, kotimaisuus ja laatu ovat gTIEn arvomaailmassa etusijalla.

Kaikki gTIE-asusteet valmistetaan alusta loppuun saakka Suomessa. Myös kaikki materiaalihankinnat tehdään Suomesta, mikäli materiaalia kotimaisena saa. Perusmalliston tuotanto tapahtuu Vaasassa, Huittisissa, Lappeenrannassa ja Helsingissä.

gTIEn tavoitteena on nousta suomalaisuudestaan tunnetuksi brändiksi myös ulkomailla.


Tarina

Miten kaikki alkoi (PDF)?




Kiitokset

Perheenjäsenet & ystävät/Friends & family

 

Assistentit/Assistants
The Meri Kulmala, Elli Kervinen

2010 mallit/Models 2010
Aija Puurtinen, Anniliina Müller, Aku Louhimies, Arman Alizad, Emilia Ikäheimo, Jaakko Mannila, Jaakko Selin, Jani Toivola, Jone Nikula, Jukka Hilden, Jussi Väänänen, Karo Broman, Katja Koukkula, Monna Kosonen, Nelli Saarikoski, Stella Harasek, Vappu Pimiä

Kuvaajat/Photographers
Mikko Rasila (gTIE 2010)
Emilia Ikäheimo (gTIE 2008)

Onni Tappola (gTIE 2007)
Utu-Tuuli Jussila

Hair & Make up
Nook Five/Anna Heino
Johanna Marjomaa
Ira Einiö
Kati Ketola
Dandy/Kitty Tamminen

Sovitusvaatteet & rekvisiitta/Clothing & props
Ahn-Soon
Exito Shoes
KONEhelsinki-Jeans
Les Belles
Morsmaikku
Nessi Hovi
Punavuoren Putiikki
Turo Red Label

Lakritsit/Licorice
Halva

Paino/Printhouse
PrXpress (ent. Graficolor

Kaiuttimet/Loudspeakers
Gradient

Säätiöt/Funds
Alfred Kordelinin säätiö
Kalevalaisten Naisten Liitto
Suomen Kulttuurirahasto